sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Come pain, come hurt

Tervehdys!

Tässä nyt on ollu taas tällästä pientä bloggailutaukoo, oon ollu viimesen viikon menossa melkeen kokoajan.
Viime sunnuntaina meikäneiti päätti vähän satuttaa selkänsä, ja maanantaina lääkärisetä sitten ilmotti että oon onnistunut hankkimaan sinne noidan nuolen (hyvä minä)! Tässä sitä nyt sitten on oltu koko viikko saikulla, ja vielä vaan sattuu.
Oon välttäny ylipitkiä yöunia, yrittäny kävellä suht paljon (pitäs auttaa), ja muutenkin ottanut ihan rauhassa.
Huomenna tämä tyttö sitten yrittää selvitä työpäivästä edes sen verran, että saisi vähän asioita selvitettyä. Tän takia on nyt menny yks jos toinenkin asia vähän päin prinkkalaa, joten tarvii tehdä kaikennäkösiä järjestelyjä tässä tulevan viikon aikana.
Treenitkin on jääny parin viikon osalta käymättä, joten tällä viikolla sinne on pakko mennä edes kattomaan, mihin asti muut on jo päässeet.
Enköhän mä tästä nyt toivu viikon sisällä. :)

Palaillaan, seuraavan kerran toivottavasti vähän positiivisemmissa merkeissä!

Ps. Odotan Joulua niin innolla! Meinasin laittaa jouluvalotkin jo tällä viikolla ikkunaan, mutta päätin sitten jaksaa odottaa Joulukuun ekaan päivään saakka, keskiviikkoon siis!

Woman I adore

Old
vs.
 New

Witch one do you like more?

perjantai 26. marraskuuta 2010

Nails

Että mä rakastan kun Saaralla on ihania kynsilakkoja ja kynsikoristeita! :D

maanantai 22. marraskuuta 2010

Hurricanes and Suns

Siinä se nyt sitte on! Kuunnelkaapa ihmeessä jos missasitte tän radiosta!

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Hurricanes and Suns Tomorrow!

 
Tosiaan, huomenna eli maanantaina 22.11 Kreikkalainen Mad Greek Radio soittaa Tokio Hotelin uutta Hurricanes and Suns -kappaletta pitkin päivää. Ensimmäisen kerran kappale kuullaan klo 07.00 ja 10.00 välillä. Netistä radiota voi kuunnella täällä. Huomista odotellessa!
Kuva: itse otettu Tokio Hotelin Humanoid City Tourilta, Helsingistä.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Voileipäkakku á la Sini & Saara!

Eräs neiti oli tossa viime Lauantai-iltana hieman hätääntynyt; "voidaanko me tehdä teillä voileipäkakku nyt tänään kun huomenna on isänpäivä!!" Noh, tuumasta toimeenhan sitä ruvettiin.
Kaivettiin Saaruskan kanssa kipot ja vatkaimet esiin, juostiin kauppaan ja eikun hommiin!

Kuvat kertoo parhaiten, ja tässä sitten lopputulos! Musta ihan hieno kakku tuli kyllä, molempien eka kerta voileipäkakun teossa. Ja saatiin jopa ihan ihmisten aikoihin valmiikskin!

Sellasta tänään, palaillaan!:)

tiistai 9. marraskuuta 2010

Minisini

Eksyin taas lukemaan blogeja ja sieltä pomppas esiin tommonen hauska haaste lapsuudesta, joten, enjoy!

1. Missä ja koska synnyit?
- Tampereen Yliopistollisessa Sairaalassa 2.2.1993

2. Onko sinulla sisaruksia?
- Onhan noita, siskoja 2 ja veljiä saman verran.

3. Olitko päivähoidossa vai kotihoidossa?
- Päivähoidossa 3-vuotiaasta lähtien.

4. Oliko teillä lemmikkieläimiä?
- Ei oo oikeen koskaan ollu.

5. Muistatko aikaa, kun ei vielä ollut lapsilla turvaistuimia, vaan keikuttiin etupenkkien välissä tai tapeltiin sisarusten kanssa siitä, kuka saa istua edessä?
- Meillä ei oo koskaan ollut autoo.

6. Oliko sinulla mielilelua?
- Joo, mulla oli kaks nukkee joiden nimet oli Kalle ja Paavali. :D Ja sitten oli iki-ihana Mollamaija.

7. Mikä sinusta piti tulla isona?
- Oopperalaulaja Erika Hokkanen. :D

8. Olitko ns. näkymätön kiltti lapsi vai jokapaikan apina?
- Kilttihän mää olin. Välillä vähän liianki.

9. Kuljitko pihoilla leikkimässä, kotiavain kaulassa roikkuen?
- Olikohan mulla koskaan avaimia kaulassa.. Anyway, kyllä mä kuljin pitkin pihoja leikkimässä.

10. Nukuitko valot päällä?
- Joo, tai äiti tuli aina sammuttamaan mun pöytävalon kun olin nukahtanu.

11. Lempilastenohjelmasi?
- Rölli.

12. Muistatko ensimmäistä koulupäivääsi?
- Joo, kyllä mä jotenkuten.

13. Keräilitkö jotain?
- Ala-asteella tyyliin jotain karkkipapereita ja kynien lyijyä. :D Ja tarroja nuorempana ja paperisilppuja.

14. Mikä oli lempiaineesi alaluokilla?
- Varmaan musiikki.

15. Olitko koulukiusattu tai -kiusaaja?
- En kyllä muistaakseni kumpaakaan.

16. Mitä harrastit?
- Tää onkin paha, näitä on paljon.. Mää oon harrastanu taitoluistelua, partioo, sählyä, kuoroa, astmakoulua, balettia, jumppaa, joukkuevoimistelua, kävin rumputunneilla ja laulutunneilla. Mullahan on kuulemma tosi hyvät keuhkotki astmaatikoks sen takia ku oon aina laulanu niin paljon. :D

 17. Ystäväsi?
- Kyllä mulla on aina ollu kavereita, ja muutama hyvä ystävä aina.

18. Mieluisin muistosi jostain ensiluokkien tapahtumasta?
- No tää nyt ei oo varsinainen tapahtuma, mutta meillä oli luokassa sellanen hirvi jonka nimi oli Herra Hakkarainen ja sen sai aina viikonlopuks kotiin vuorollaan. Siitä mä ainakin tykkäsin tosi paljon.

19. Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi?
- Aika tiukka mutta kuitenkin hirveen mukava.

20. Oliko vanhemmillasi tiukka kuri?
- Kyllä, mutta silleen terveessä määrin.

21. Miten perheesi lomaili?
- Me ei oikeestaan olla koskaan kauheesti lomailtu, muutakun sukulaisten luona. Iskän kanssa käytiin kerran lapissa ja onhan noissa lähimaissa tultu käytyä.

22. Lempiruokaasi natiaisena oli?
- Veikkaisin että lihaperunasoselaatikko. Söin sitä aina kun mahdollista. Ja raakaa sipulia. :D

23. Tupakoitiinko teillä vielä sisätiloissa?
- Ei. Äiti on kyllä aina polttanu, mutta ei koskaan sisällä.

24. Mitä asioita pelkäsit?
- Mä en oikeen muista. Joskus pelkäsin sitä että iskän kodin viereisestä mettästä tulee lumihirviö mun huoneen ikkunasta sisään, mutta muuten en muista. :D

25. Onko sinulla nykyään jo omia lapsia?
- Ei, syyttäkää Jokkee! No ei vaan. :D Vielä ei oo sen aika, mutta odotan kyllä innolla sitten kun on. :)

Ja KAIKKI sitten tekee tämän omassa blogissaan jotka eivät ole vielä tehneet! ;D

maanantai 8. marraskuuta 2010

Year after year..

.. We win! Taas tuli EMA:ssa voitto kotiin! Kolmannen kerran peräkkäin! Kyllä nää pojat vaan osaa. ;>
Tällänen ihana kiitos sieltä sitten tuli!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

MTV EMA Today!

Tänään MTV:ltä Live lähetys klo: 21.00 alkaen! Remember to watch!

perjantai 5. marraskuuta 2010

Suomen Tokio Hotel fanivideo

Musta tää oli niin hieno, että oli pakko laittaa se tännekin teidän nähtäväksi! En oo ite tähän osallistunut, mutta tää on upee. Watch it!

Little miss beauty

Huomenia!

Oon herännyt tänään joskus tossa enne puolta kymmentä, ja mun työvuoroni alkaa tosiaan vasta kahdelta, joten mua saattaa ihan pikkiriikkisen vaivata pikkunen tylsyys. Joten, päätinpä tulla tänne kirjottelemaan, kun kerrankin on aikaa!
Ajattelin että voisin änkästä tähän sen, kun tossa yks päivä vähän laittelin tota Saaraa.
Tossa oli sitten mun taikomisvälineet + suoristusrauta josta en tajunnu ottaa kuvaa. 
Valitettavasti mulla nyt ei oo kauheesti kuvamateriaalia, mutta ideana oli kuitenkin tollanen aika syksysen kultanen/rusehtava meikki, joka muuten sopii tohon nassuun paremmin kun mikään! Huulissakin on kiiltoa, joka ei kyllä hirveesti näy, niinkun ei toi meikkikään kovin tarkasti. 
Sitten hyökättiin tukan kimppuun! Mä sitten rakastan tehdä kiharoita pitkiin hiuksiin, itelleni ku ne ei koskaan meinaa onnistua. Tosin toi vei aikaa sellaset parisen tuntia, kun kiharsin tukan aikas monessa osassa. Mutta ei se mitään, ei ollut tolle päivälle paljon muitakaan suunnitelmia, ja lopputulokseen olin kuitenkin tyytyväinen. :)
Tää on ehkä maailmankaikkeuden söpöin kuva! :D Vaikka neiti ei ehkä ite tätä rakastakaan, niin musta tää on niin sulonen kun olla ja voi! 

Sitten siirryttiin siihen oikeeseen kuvausvaiheeseen:
Sainpa napsastua neitokaisesta muutamat kivat kuvat, joista tää on ehkä mun mielestä kaikkein tunnelmallisin.
... Ja tää kaikkein ihanin! Tässä korostuu noi silmät oikeen kivasti, ja muutenkin kasvot on ihan tiptop. Kiharat laskeutuu kivasti, ja tykkään kun toi yks suortuva tulee tohon kasvoille, mutta ei kuitenkaan liikaa. Me likey!
.. Ja sitten on tää tunnelmallisen ja lempeen yhdistelmä, josta tykkään myös kovasti! Tätä neitiä on kyllä ihana kuvata, varsinkin kun onnistuu löytämään oikeen kuvauksen ja hyvän kuvauspaikan. Ja tääkin löyty meiltä ihan kotoa, ei tarvinnut sen kauemmaks lähtee.

Pääsin taas kerran toteuttamaan tätä mun haavetyötäni, voisin tehdä tätä vaikka joka päivä kymmeneen kertaan! Toivottavasti seuraava uhri löytyy taas pian. :D

Mitä te tykkäätte tehdä kaikkein eniten? :)

torstai 4. marraskuuta 2010

Today

Heipparallaa!

Tänään tosiaan oli taas työpäivä, aamuvuoro taas tuttuun tapaan klo: 07.00-14.00, johon alkaa jo melkeen tottua :D Pikkuhiljaa pikkuhiljaa. Ja tänään mä jopa jaksoin töiden lisäks tehdä jotain muutakin!
 Tämän näkösenä lähdin töitten jälkeen isiukkoa kattomaan ja kaupungille pyörimään Saran kanssa.
• Toppi - GT
• Raitapaita - H&M
• Farkut - H&M
• Saappaat - Spirit Store
• Tutut asusteet + apina omasta kotoa :D

Kaupungilta tarttu sitten mukaan tollanen punanen hiusväri, joka ei kyllä paljoa tulosta tuottanut tähän melkeen mustaan tukkaan :D, ja sitten puuteri johon sain tollasen pussukan kaupan päälle.
Meinas sieltä lähtee laukkuun paljon muutakin, mutta hillitsin itteni ja päätin säästää vähän rahaa. Katon sitten ens viikolla uusiks jos sitten rahatilanne antaa vähän periksi :)
Nappailin tossa ajankuluks vielä itestani parit kuvat, yritin käyttää tätä huimaa luovuuttani mikä mulle on suotu (joka on ihan nollassa). Ja nää kuvat oli siis otettu ennen tukan värjäystä.

Tässä illalla toi ihana Saara-neitikin tuli käväsemään, joten on ollut kyllä ohjelmaa kerrakseen tälle päivälle - ainakin verrattuna muihin tän viikon päiviin, joina oon lähinnä nukkunu ja ollu töissä. Ei oo hirveesti voimat antaneet enempää periksi, mutta huomenna mulla kun on vasta iltavuoro, niin tänään jakso olla vähän aktiivisempi. :) 

Mutta joo, mää tästä katoan soittelemaan tolle miekkoselleni ja pikkuhiljaa nukkumaan, kyllä tässä jo aikamoinen väsymys rupee painamaan päälle.

See yoouuuuuu!

tiistai 2. marraskuuta 2010

Long time no see

Hyvin hyvin väsynyt bloggaaja täällä moi!

Taas on pitkä aika viimesimmästä postauksesta, and i'm sorry for that. Mutta tosiaan, viime viikko oli täynnä vilskettä ja vilinää, ja niin on ollut kyllä tää alkuviikkokin.

Eilen mulla alko työharjottelu vanhusten palvelutalossa, ja tää jakso kestääkin viis viikkoa. Oon nyt näinä molempina päivinä mennyt seittemään töihin = herännyt 05.00, joten nää päivät on nyt menny lähinnä nukkuessa + töitä tehdessä, ja sitten on ollut pari pakollista hommaa. Mutta muuhun ei oo paljoo energiaa riittänyt.

Tähänkään postaukseen en nyt jaksa hirveesti mitään isompia kuulumisia alkaa laitteleen, mutta lupaan ihan tosi, että tuun tekemään tällä viikolla vielä ainakin yhden kunnon postauksen!

Nyt täytyy painua suihkuun ja iltapalalle, että pääsen joskus nukkumaankin. Huomenna nimittäin odottaa taas se kello viiden herätys ja seittemään töihin.

Palailen pian!:)