Elämä lapselle

Moikka!

Mun oli nyt pakko tulla tänne vähän avautumaan! Nimittäin, Elämä Lapselle -konsertista. Sanon nyt heti, että konsertissa ei siis ole mitään vikaa tms, tää on vaan mun henkilökohtanen asia.

 Mä nimittäin kattelen juurikin tällä hetkellä tota EL-konserttia, joka aiheuttaa mulle hirveen haikeen olon, siitä syystä, että olin siellä viimeks viime vuonna kattomassa yhtä mun elämän rakkaimmista asioista. Okei. Nyt monet ajattelee että just, joku Tokio Hotel. Paskat se mikään oikeesti tärkee asia voi olla. Mutta mäpä kerron, että kyllä voi.
Mä oon nimittäin saanut ton bändin kautta aivan tajuttomasti muutakin elämääni, kun pelkästään helvetin hyvää musiikkia. Mun TH "fanitus" lähti käyntiin vuonna 2006, eikä oo hiipunu sitten mihinkään. Eikä muuten hiivu. Tottakai tulee päiviä, jollon TH:n kuuntelu yms, ei oo ihan katossa, eikä aina oo fiilistä kuunnella kyseistä bändiä. Silti sillä on aina iso, iso, iso merkitys. Ja tulee aina olemaan.

(rakastan tätä kuvaa)

Tokio Hotel on antanut mulle esim. kaks ihanaakin ihanampaa ihmistä; Ruusun ja Hannan. Ja paljon muuta.

Mutta tosiaan, pointtina oli lähinnä se, että mä siis oon ollut kattomassa EL:ssä Tokio Hotelia vuosina 2007 ja viime vuonna, eli 2009. Ja lähinnä just sen viime vuoden takia on kauheen haikee fiilis siitä, että viime vuonna tähän aikaan mä ite istuin tuolla yleisössä odottamassa illan kohokohtaa, rakkainta bändiä mun elämässä. Bändiä, jolle ei mikään vedä vertoja. Tekis niiiiin mieli tälläkin hetkellä istua siellä, ja odottaa että nää neljä mahtavaa poikaa, oikeestaan jo miehiä, mutta mulle edelleen poikia, astuu lavalle. 

Ja ensimmäistä kertaa, mä kuulin niiden soittavan jopa kaks biisiä. KAKS BIISIÄ. Ja se oli ihan mieletöntä sillon! Se hetki, se fiilis. Sitä ei voi verrata mihinkään. Siinä hetkessä ei voi muuta kun toljottaa huuli pyöreenä suoraan eteensä, omien kyyneleidensä meressä ja tuntee se kaikki siinä ympärillä. Yhdet maailman parhaista ystävistä ynpärillä, pitämässä musta kiinni ja rauhottelemassa. Se on jotain, mikä menee ylitse muiden. Kaikenlainen rakkaus yleensäkkin. Mutta sellanen tunnekuohu, mä toivon, että jokainen saa joskus kokee sellasen. Se oli jotain niin älyttömän mahtavaa. 

Ja sitten vielä sen keikan jälkeen, kun ne ajo niillä autoillansa tummettujen lasiensa kanssa meidän ohi, kun me odotettiin niitä jakamaan nimmareita. Noh, niitä me ei sillon sitten saatu, mutta niillä oli varmaan hauskaa siellä autoissansa, kun sai nähdä n. 10 fanin hyvin lievästi senottuna hämmentyneen ilmeen. Ja niistä tummenetuista laseista huolimatta, mä saatoin helposti erottaa tän vanhemman herra Kaulitzin tuijottavan meitä sieltä autosta.

Sitten vielä pääsi viettämään yönsä ihanien ystäviensä kanssa, kattoen TH:n DVD:itä, itkien, nauraen, ja ennen kaikkea hervottomasti täristen. Ja puhuen siitä illasta, siitä bändistä, siitä, joka meitä kaikkia yhdistää.

Ja mitä ikinä maailmassa tapahtuukin, niin tän yhden bändin ansiosta mä voin aina olla varma siitä, että mulla on aina ainakin ne neljä ihanaa ja rakasta ystävää, jotka on mulla aina tukena, kaikessa. Ja joista mun ei koskaan tarvii luopua.

Du wirst für mich immer heilig sein.♥

Semmosta tänään. :D En oo varmaan koskaan vielä avautunu täällä mistään näin! Mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Nyt en tuu sitten ainakaan pariin päivään päivittelemään tätä kun on menoo. Mutta viimestään varmaan sunnuntaina sitten palaillaan.

Mitkä asiat on teille tärkeimpiä maailmassa?

Mutta, pitäkää ihana viikonloppu ja viettäkää se teidän rakkaimpien ihmisten ja asioiden kanssa!:)